Suomen ehdottomasti legendaarisin juoksija ja urheilija Paavo Nurmi syntyi Turussa 13. kesäkuuta 1897. Tuosta päivästä on kulunut jo paljon aikaa, ja Urheiluhullut päätti lyhyesti kerrata mestarin elämänkertaa.
Paavo Nurmesta on kirjoitettu lukemattomia artikkeleita ja useita kirjoja, tehty mitaleja ja postimerkkejä sekä nimetty teitä. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen olympia- ja yleisurheilijana.
Nurmi voitti olympiakisoissa vuosina 1920, 1924 ja 1928 yhdeksän kulta- ja kolme hopeaolympiamitalia. Hänet nimettiin Lentäväksi suomalaiseksi – eikä suotta, tahkoihan mies urallaan lukemattomia ennätyksiä juoksun parissa.
Urheilu-uran jälkeen Nurmi jatkoi liikemiehenä ja rakennuttajana. Nurmen rakennuttmia taloja on Helsingissä yhteensä noin 40 – ja niitä löytyy niin Lauttasaaresta, Munkkiniemestä kuin Töölöstäkin. Nurmi osallistui lisäksi myös toisten juoksijoiden valmentamiseen 1930- ja 1940-luvuilla.
Nurmi muistetaan myös kuvanmukaisesti Helsingin Olympialaisista – Paavo Nurmi johdatti soihdun stadionin torniin, jossa toisen olympialiekin sytytti Hannes Kolehmainen.