fbpx
EtusivuFormula 1Entinen F1-kuski Marc Surer ei laske Bottasta enää mestaruustaisteluun mukaan

Entinen F1-kuski Marc Surer ei laske Bottasta enää mestaruustaisteluun mukaan

Entinen F1-kuski Marc Surer ei laske Bottasta enää mestaruustaisteluun mukaan Formula 1 Formulat Uncategorized Urheilu

Valtteri Bottaksen vahva kaudenaloitus Mercedeksellä antoi optimistisia toiveita mestaruuskamppailuun. Toki Bottas on vieläkin sarjan toisena 133 pisteellänsä, mutta Lewis Hamilton on karannut 29 pisteen johtoon ja kolmantena niskassa hengittää Ferrarin Sebastian Vettel 100 pisteellä. Viime viikonlopun Kanadan GP oli Bottakselle vaikea hänen sijoittuessa aika-ajoissa vasta kuudenneksi ja itse kisassa neljänneksi, ensimmäistä kertaa kauden aikana ulos palkintopallilta. Pari viikkoa aiemmin Monacossa suomalainen sijoittui kolmanneksi.

Entinen F1-kuski, nykyinen asiantuntija ja tv-kommentaattori Marc Surer kertoo olevansa sitä mieltä, että mestaruus on jo karannut Bottaksen näpeistä.

”Siltä se näyttää jo nyt. Näimme viitteitä siitä jo Monacossa. Hamilton on taas kärjessä ja Bottas selkä seinää vasten. Bottas menettää otteensa heti, kun ei pääse ajamaan kärjessä. Hän vaatii puhtaan ilman menestyäkseen toisin kuin Hamilton pystyy selättämään ongelmat paremmin.” Surer kertoo tiivistetysti Motorsport-Totalin haastattelussa.

Jaa urheiluhulluutta:

Ei kommentteja

Pahoittelut. Kommentointi on suljettu.