Suomifutis katsaus 10
Urheiluhullujen Suomifutis katsauksessa käydään läpi Veikkausliigan ja Ykkösen tulevan viikon otteluiden asetelmat. Veikkausliigassa nähdään mielenkiintoinen kärkijoukkueiden kohtaaminen, kun Honka isännöi sarjakärki Ilvestä ja useat europeleissä urakoivat HJK ja KuPS joutuvat taistelemaan Veikkausliigassa otteluruuhkasta huolimatta. Ykkösessä viikonlopun kierroksen mielenkiintoisin ottelu nähdään Jaron ja TPS:n välillä, jossa panoksena on paikka liigakarsintoihin. Lue kierrosennakko ja todennäköisyysarviot otteluihin!
SJK – FC Lahti
SJK kaatoi viime kierroksella vieraskentällä Pohjanmaan derbyssä KPV:n 2-1 vaikka pelasi ilman useita avainpelaajiaan. SJK ansaitsi voittonsa ottelusta hyvällä peliesityksellä, sillä se epäonnistui kertaalleen myös rangaistuspotkusta. Pelikiellossa KPV:ta vastaan ollut ykköstykki Denis Oliynyk on kärsinyt pelikieltonsa ja palaa näin pelaavaan kokoonpanoon Lahtea vastaan. Lahden hyvä onni ei ota loppuakseen, kun se sai viime kierrokselta vieraspisteen mukaansa Vaasasta 1-1 päättyneestä ottelusta. VPS olisi pelitapahtumien valossa ansainnut ottelusta voiton todennäköisemmin kuin pistejakoon päättyvän tuloksen.
Ennusteemme mukaan SJK ansaitsee kotikentällään noin 60% suosikkiaseman, tasapelin toteutuessa 26% ja vierasvoitto 14% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää selvästi sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.30 maaliin.
FC Honka – Ilves
FC Hongan heikot peliesitykset saivat jatkoa, kun se hävisi europeleissä itsensä valmiiksi rasittaneelle FC Interille 3-1. Varsinkin hyökkäyssuuntaan Hongan peli on viime aikoina näyttänyt yksipuoliselta ja mielikuvituksettomalta puurtamiselta. Ilves jatkoi vahvoja otteitaan, kun se pelasi kotonaan 1-1 tasapelin HJK:ta vastaan ja paranteli asemiaan sarjan piikkipaikalla.
Ennusteemme mukaan Honka ansaitsee kotikentällään 40% suosikkiaseman, tasapelin toteutuessa 30% ja vierasvoitto niin ikää 30% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.30 maaliin.
HJK – VPS
HJK pelasi viime kierroksella Veikkausliigassa Ilveksen kanssa vieraissa 1-1 tasapelin ja keskiviikkoiltana Serbiassa Mestarien liigan toisen kierroksen karsintaottelu Belgradin Punaista tähteä vastaan päättyi 2-0 tappioon. VPS oli hyvin lähellä kauden ensimmäistä voittoaan, mutta yksi puolustuspään nukahdus maksoi joukkueelle voiton, kun ottelu FC Lahtea vastaan päättyi 1-1.
Ennusteemme mukaan HJK ansaitsee rasituksestaan huolimatta 73% suosikkiaseman, tasapelin toteutuessa 18% ja vierasvoitto 9% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo nousee sarjan keskiarvon yläpuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.80 maaliin.
IFK Mariehamn – HIFK
IFK Mariehamn tasasi viime kierroksella pisteet KuPSia vastaan, kun Kuopiossa pelattu ottelu päättyi pistejakoon 1-1 lukemin. HIFK otti kotikentällään ansaitun voiton, kun se kaatoi europeleistä rasittuneen RoPSin 1-0.
Ennusteemme mukaan IFKM on kotikentällään 62% suosikki, tasapelin toteutuessa 24% ja vierasvoitto 15% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo nousee hieman sarjan keskiarvon yläpuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.60 maaliin.
KPV – KuPS
KPV joutui jälleen kerran nöyrtymään kotikentällään, kun SJK oli vaiherikkaassa ottelussa lopulta parempi 2-1. KPV nimitti uudeksi päävalmentajakseen kuluneella viikolla Jani Uotisen, joka valmensi aikaisemmin Kakkosessa pelaavaa SJK:n Akatemia joukkuetta. KuPS joutui tyytymään viime kierroksella tasapeliin, kun ottelu IFK Mariehamnia vastaan päättyi 1-1. KuPS kierrätti ottelussa rajusti avainpelaajiaan, sillä se pelaa tälläkin viikolla Eurooppa-liigan karsintaottelun vieraissa Legia Varsovaa vastaan.
Ennusteemme mukaan KuPS ansaitsee vieraskentälläkin noin 44% suosikkiaseman, tasapelin toteutuessa 28% ja kotivoitto niin ikää 28% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo on lähellä sarjan keskiarvoa – ennusteemme mukaan noin 2.50 maalia.
RoPS – FC Inter
RoPS kärsi viime kierroksella 0-1 tappion vieraskentällä HIFK:ta vastaan ja oli ottelussa silminnähden rasittunut pelaamistaan europeleistä Skotlantilaista Aberdeenia vastaan. FC Inter otti kunnioitettavan 3-1 voiton kotonaan FC Hongasta ja suorituksen arvoa nostaa se, että joukkue operoi vain kahden päivän palautumisajalla Eurooppa-liigan karsintaottelun jälkeen.
Ennusteemme mukaan FC Inter on vieraskentälläkin 49% suosikki, tasapelin toteutuessa 27% ja kotivoitto 24% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo on lähellä sarjan keskiarvoa – ennusteemme mukaan noin 2.50 maalia.
Haka – Ekenäs IF
Hakan nousu Veikkausliigaan on jo käytännössä varmaa ja viimeisen niitin joukkue iski viime kierroksen kärkikamppailussa voittamalla TPS:n vieraskentällä 1-3. Ekenäs kärsi kotonaan 0-2 tappion AC Kajaania vastaan, mutta olisi maalipaikkojen valossa ansainnut vähintään pisteen itselleen.
Ennusteemme mukaan FC Haka on ottelussa kotikentällään massiivinen 87% suosikki, tasapelin toteutuessa 9% ja vierasvoitto 4% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo nousee pilviin – ennusteemme mukaan noin 3.70 maaliin.
Jaro – TPS
Jaro kukisti keskiviikkona ylimääräisessä rästiottelussaan kotikentällä AC Oulun lopulta 3-4 vaikka Oulu johtikin ottelua toisella puoliajalla jo 3-2, onnistui pietarsaarelaisryhmä kääntämään ottelun edukseen. TPS kärsi kirvelevän tappion kotikentällään, kun Haka vei voiton kärkikamppailussa selvin 3-1 lukemin.
Ennusteemme mukaan TPS ansaitsee vieraskentälläkin 40% suosikkiaseman, tasapelin toteutuessa 27% ja kotivoitto 34% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää hieman sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan nopin 2.80 maaliin.
AC Kajaani – TPV
AC Kajaani otti jo toisen voittonsa peräjälkeen, kun se kaatoi viime kierroksella Ekenäsin vieraskentällä 2-0. TPV:n ongelmat saivat hyvästä peliesityksestä huolimatta jatkoa, kun Jaro oli Tampereella pelatussa ottelussa parempi 2-0.
Ennusteemme mukaan AC Kajaani on kotonaan noin 50% suosikki, tasapelin toteutuessa 27% ja vierasvoitto 23% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää hieman sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.70 maaliin.
MuSa – KTP
MuSa jatkoi voittokulkuaan, kun se kaatoi viime kierroksella AC Oulun vieraskentällä ansaitusti 2-1. KTP puolestaan palasi voitto kantaan pitkän tauon jälkeen, kun se kaatoi ylivoimaisella peliesityksellä MyPan kotonaan paikalliskamppailussa 2-0.
Ennusteemme mukaan MuSa ansaitsee kotonaan 40% suosikkiaseman, tasapelin toteutuessa 28% ja vierasvoitto 32% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo on lähellä sarjan keskiarvoa – ennusteemme mukaan noin 2.90 maalia.
MyPa – AC Oulu
MyPa joutui nöyrtymään maanantaina Kymeenlaakson derbyssä sen vieraillessa Kotkan Arto Tolsa -areenalla. Kotijoukkue KTP vei ottelun suvereenilla peliesityksellä nimiinsä 2-0. AC Oulu kärsi jälleen nöyryyttävän, mutta oikeuden mukaisen tappion kun sen rästipeli Jaron vieraan päättyi vaihderikkaiden tapahtumien jälkeen 4-3 tappioon.
Ennusteemme mukaan AC Oulu ansaitsee vieraskentälläkin noin 54% suosikkiaseman, tasapelin toteutuessa 28% ja kotivoitto 18% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää selvästi sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.40 maaliin.