fbpx
EtusivusmliigaKooKoo sinnitteli kaksi erää – Tapparan rutiini puri

KooKoo sinnitteli kaksi erää – Tapparan rutiini puri

KooKoo sinnitteli kaksi erää - Tapparan rutiini puri smliiga Urheilu

KooKoo piti pintansa kahden ensimmäisen erän ajan. Tapparan alivoimamaali notkautti kotijoukkueen innon. KooKoo ja Tappara esittivät viihdyttävää kiekkoa, vaikka ensimmäinen erä oli maaliton. Alun perin pelissä ei mässäilty jäähyilläkään, mutta lopulta minuutteja alkoi kolmannessa erässä kertyä. Ylivoimasta kiitti ensimmäisenä Malte Strömwall, joka täräytti kauden 27. maalinsa suosikkipaikaltaan. Strömwall oli muutenkin jatkuvasti kiusanteossa Christian Heljangon vartioimalla Tapparan maalilla. Tapparan toi tasoihin Tomáš Záborský pesäpallolyönnillä tyhjään verkkoon. Tapparan rutiini alkoi purra, ja se siirtyi kolmannen erän alussa 1–2-johtoon alivoimalla sen hankittua kiekon hivenen arveluttavasti puolustuspäässään. Juhani Jasu ja Kristian Kuusela pääsivät kahdella yhtä vastaan läpiajoon, eikä Jasu erehtynyt kohteesta. Ottelun voittomaali merkittiin Anton Levtchille Mikko Virtasen vielä kavennettua päätösminuutilla.

Jaa urheiluhulluutta:

Lähde

Ei kommentteja

Pahoittelut. Kommentointi on suljettu.