Liigan runkosarja on jo maalisuoralla, ja jokaisella ottelukierroksella taistellaan verisesti paikasta pudotuspeleissä. Urheiluhullut.comin viikoittainen Liiga-katsaus tarkastelee menneen viikon tapahtumia sekä suuntaa katseen kohti tulevaa kiekkoviikkoa.
Taituri palasi Liigaan
Viikon 7 Liiga-kierroksella puhututtivat niin Suomi-kiekon suurlupauksen kypärätemppu kuin sarjakärki Kärppien ailahtelevat otteet. Niin ikään sarjan puolivälin taistot kävivät entistä kireämmiksi, kun suorasta pudotuspelipaikasta mittelevät joukkueet pelasivat tasaisia otteluita keskenään. Tiukentuva taisto näkyi myös siirtomarkkinoilla, jonka vahvistusvalikoimasta naarattiin todellinen tähtihankinta Ruotsista.
Tärkein siirtouutinen kajahti Lahdesta, kun taiturimainen hyökkääjä Juhamatti Aaltonen liittyi Pelicansin riveihin. Ruotsin SHL-sarjassa pelaavan Rögle BK:n riveissä alkukauden tahkonnut laituri ei yltänyt länsinaapurissa odotetulle tasolle, mutta Pelicansissa pelit lähtivät heti liukkaasti liikkeelle. Näppäräkätinen Aaltonen iski avausottelussaan KooKoota vastaan komeat tehot 2+1=3, kun lahtelaiset rökittivät päätöserän kirillään kouvolalaiset numeroin 9-4.
Aaltosen liittyminen Pelicansin riveihin tuli tärkeään saumaan, sillä lahtelaisten pistepörssin kärkikahinoissa oleva Hyner Zohorna loukkaantui EHT-turnauksen lomassa. Tsekkitähden 4-6 viikon poissaolo näkyi nopeasti, sillä Ville Niemisen piiskaama joukkue kärsi viikon kolmessa ottelussa kaksi tappiota. Erityisesti lauantain 5-2-selkäsauna Ilvekseltä tuo kutkutusta taisteluun kuudennesta paikasta. Pelicansin edellä majaileva Lukko on pisteen päässä, mutta pesäeroa yhdeksäntenä vaaniviin tupsukorviin on vain neljä pistettä. Lahtelaisten onkin syytä päästä alkavalla viikolla takaisin voittokantaan, kun vastaan asettuvat Liigan pohjakastiin jämähtäneet Ässät ja Jukurit.
Kirves kaipaa teroitusta
Mennyt viikko tarjosi oivan annoksen huippukiekkoa, kun sarjakärki mitteli keskenään. Kovista kohtaamisissa pahiten kompuroi Liigan kolmantena oleva Tappara, joka sai köniinsä niin sarjakärki Kärpiltä kuin kakkosena olevalta TPS:ltäkin. Kirvesrintojen mainio alkuvuosi on kääntynyt yllättävään alavireisyyteen: tamperelaisten helmikuun viidestä pelistä on kolahtanut matkaan vain yksi voitto. Tappara on valahtanut samalla kuntopuntarin toiseksi heikommaksi, mikä on kevään korvilla yllättävä suunta yhdelle kauden ennakkosuosikeista.
Samaan syssyyn Tappara ilmoitti tšekkiläismaalivahti Miroslav Svobodan jättäneen seuran. Svobodan ei ehtinyt pelata kirvesrintojen maalilla sekuntiakaan. Rasmus Rinteen tuuraajaksi itävaltalaisjoukkue Dornbirn Bulldogsin riveihin lähtevä maalivahti sai tililleen kuusi ottelua Mestiksessä.
Oulussa poissaoloja ja huumoria
Tapparan menneen viikon kompuroinnin aloitti Kärpät, joka nappasi sarjan kärkikohtaamisesta 4-2-kotivoiton. Runkosarjassa täysin omilla teillään olevat oululaiset eivät kuitenkaan onnistuneet nappaamaan päänahasta hyvää fiilistä, sillä torstain visiitti Raumalle osoittautui sysimustaksi. Lukko nöyryytti tulevaa runkosarjan voittajaa peräti 8-1. Ottelu oli oululaisille vasta kauden toinen kerta, kun vastustaja onnistui iskemään kiekon verkkoon yli kolmeen otteeseen. Samalla Kärpät saivat synkkiä uutisia loukkaantumisrintamalta. Joukkueen tähtihyökkääjä Mika Pyörälä loukkaantui ottelussa, eikä 37-vuotiasta hyökkääjää enää nähdä kaukalossa loppukauden aikana.
Ikäviä uutisia loukkaantumisrintamalta.
Mika Pyörälä loukkaantui torstain Lukko-ottelun päätöserässä, ja leikkaushoitoa vaatinut vamma pitää 37-vuotiaan hyökkääjän sivussa loppukauden ajan. Ensimmäinen arvio toipumisajasta on 4-5 kuukautta.#Kärpät #Liiga pic.twitter.com/J3mTmXfpjR
— Oulun Kärpät (@OulunKarpatFi) February 16, 2019
Runkosarjaa 20 pisteen erolla johtavat oululaiset eivät olleet tappiosta kuitenkaan moksiskaan. Seura osoitti humoristista pelisilmää Twitterissä, jossa nöyryytyksellä leikiteltiin kieli poskessa. Eivätkä porilaiset sarjajumbot jättäneet tilaisuutta hyödyntämättä. Kärpät tosin eivät kiittäneet paluuviestistä, vaan palasivat lauantaina Ässien kustannuksella voittokantaan.
Ymmärrämme hyvin, ettei kukaan halua jäädä Raumalle yöksi.
— Porin Ässät (@PorinAssat) February 14, 2019
Liigan kärkikolmikon viimeinen lenkki TPS on saanut alkuvuoden tappioputken käännettyä menestykseksi. Turkulaiset ovat napanneet viimeisestä yhdeksästä ottelustaan peräti kahdeksan voittoa, minkä lisäksi ainoa tappiokin tuli vasta voittolaukauskilpailun päätteeksi. Menneellä viikolla TPS:n nousukiidon saivat tuta JYP, Tappara sekä Lukko, joten kerätyt päänahat ovat tulleet kiistattomilta huippujoukkueilta. Fanit saivat herkkua erityisesti lauantain Lukko-voitosta, jossa NHL:n ensi kesän varaustilaisuuden kahden ensimmäisen varauksen joukkoon ennakoitu Kaapo Kakko iski kypärätempun. Samalla 18-vuotias hyökkääjä nosti koko kauden pistetilastonsa jo lukemiin 16+13=29.
Katkesiko HPK:n lento Larmin loukkaantumiseen?
Kärkijoukkueiden takana tilanne kiristyi entisestään. Ottelun muita enemmän pelannut Lukko nousi sarjataulukossa jo neljänneksi, mutta yhdeksäntenä vaaniva Ilves on vain viiden pisteen päässä. Suoraa pudotuspelipaikkaa tavoittelevat Ilves ja SaiPa ovat erityisesti saaneet lisänapsun pelaamiseensa, sillä molemmat joukkueet ovat saalistaneet edellisestä viidestä pelistä 12 pistettä. Tamperelaiset nappasivat lisäriemua myös uudesta tsekkimaalivahti Lukáš Dostálista. Läpi kauden epätasaisesti torjuneet Riku Helenius ja Antti Lehtonen saivat nuoresta tulokkaasta kovan kirittäjän, sillä Dostál torjui avausottelussaan elintärkeät pisteet Pelicansista varmojen otteiden päätteeksi.
Sen sijaan kuudentena majailevan HPK:n taivaalle ilmestyi viikolla pikimustia pilviä. Edellisestä viidestä pelistä vain yhden voiton napanneet hämeenlinnalaiset saivat kylmän suihkun, kun joukkueen ykkösmaalivahti Emil Larmi loukkaantui lauantain HIFK-pelin tiimellyksessä. 22-vuotiaan torjujan tilanteesta ei ole vielä varmaa tietoa.
– Vamma tuli, muuta tietoa ei vielä ole. Sen takia Larmi tuli pois, kommentoi HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen ottelun päätteeksi lehdistötilaisuudessa.
Vaikka HPK:n kakkosmaalivahti Antti Karjalainen onnistui paikkaamaan Larmia tämän aiemman loukkaantumisen aikana varsin hyvin tilastoin, ykköstorjujan kauden ennenaikainen päätös olisi täydellinen katastrofi hämeenlinnalaisille. Loukkaantumisista muutoinkin kärsivä HPK vahvisti viikon mittaan rivejään Jukureiden Janne Tavilla. Toiseen suuntaan puolestaan lähti nuori Harri Kainulainen, joka pelaa Mikkelissä loppukauden lainasopimuksella.
Loppurutistus kympin sakkiin
Taistelu kymppipaikasta muuttui Sportille viikon aikana entistä vaikeammaksi. Elintärkeä viikko poiki vaasalaisille vain yhden pisteen, joten edellä oleva JYP on kolmen pisteen päässä, vaikka jyväskyläläiset ovat pelanneet kaksi peliä Sportia vähemmän. Hitusen paremmin menee sijalla 12. majailevalla KalPalla, joka haali kaikista otteluistaan pisteitä. Lauantain jatkoaikatappio JYPille oli kuitenkin karvas pala. Tällä erää JYP onkin kiistatta tukevimmin kiinni pudotuspelipaikassa.
Runkosarjan neljänneksi viimeisen ottelukierroksen aikana katseet kääntyvät Tapparan tappiokierteen lisäksi sarjan keskivaiheen kohtaamisiin. Alavireisesti pelannut Tappara kohtaa keskiviikkona nälkäisen KalPan Kuopiossa, minkä jälkeen Hakametsässä nähdään perjantai-iltana tämän kauden runkosarjan viimeinen Tampereen paikallisottelu. Jo vuosikausien ajan niskalenkkiä pitänyt Tappara on tällä kaudella ollut pulassa liikkuvan Ilveksen kanssa, ja voitot ovat toistaiseksi tupsukorville 3-2. Suorasta pudotuspelipaikasta taisteleva Ilves on taatusti janoinen nappaamaan ensimmäisen paikallisherruuden koko 2010-luvun aikana, joten Tapparan iltapuhteesta ei taatusti tule helppoa.
Viikon muista herkkupaloista on syytä nostaa esille keskiviikon kärkikamppailu Kärpät-TPS, perjantain korkean panosten ottelu Lukko-KalPa sekä lauantain HPK-JYP. Viikon mittaan erityisesti KalPan ja JYPin otteet ovat erityistarkkailussa, sillä joukkueet tavoittelevat kuumeisesti viimeistä paikkaa pudotuspeleissä.
Markus Mesiä