Saksan maajoukkuevalmentaja Peter Schlickenrieder ei malttanut olla vihjailematta Therese Johaugin menneisyydestä 30 kilometrin kilpailun jälkeen. Ensimmäisissä arvokisoissaan sitten vuoden 2015 kilpaillut Therese Johaug oli Seefeldin MM-kisojen hiihtokuningatar. Syksyllä 2016 julki tulleesta dopingkärystään 18 kuukauden kilpailukiellon saanut Johaug palasi maailmancup-laduille marraskuussa Rukalla, ja 30-vuotiaan norjalaisen meno on ollut siitä lähtien suorastaan mykistävää. Johaug on kilpaillut marraskuun lopun jälkeen maailmancup- ja MM-kisastartit huomioiden yhteensä 10:ssä normaalimatkan kilpailussa ja voittanut ne kaikki. Seefeldin MM-kisoissa Johaug voitti ensin yhdistelmäkilpailun, sitten 10 kilometrin perinteisen ja lauantaina 30 kilometrin yhteislähdön. Viimeksi mainittu oli Johaugilta täysin ylivoimainen näytös, kun hän karkasi muilta jo muutaman kilometrin matkanteon jälkeen ja hiihteli kaikessa rauhassa uransa kymmenenteen MM-kultaan.