Suomen jalkapallon Ykkösen FC KTP tiedotti, että jamaikalainen pikajuoksutähti Kerron Stewart aloittaa joukkueen juoksuvalmentajana. Ykkösen kotkalaisseura KTP tiedotti melkoisen mielenkiintoisesta värväyksestä. Seura kertoo, että joukkueen vahvuuteen liittyy 34-vuotias jamaikalainen Kerron Stewart. Stewart aloittaa joukkueessa juoksuvalmentajana. Lisäksi hänen valmennusosaamistaan on tiedotteen mukaan määrä myydä muun muassa yleisurheiluseuroille. Stewart ei toden totta ole aivan kuka tahansa. Jamaikalainen sprintteri on nimittäin voittanut pikajuoksussa lähes kaiken. Plakkarissa on pikamatkoilta ja viesteistä peräti yhdeksän aikuisten arvokisamitalia. Kirkkaimpana komeilevat kolme MM-kultaa, joista jokainen on tarttunut matkaan osana Jamaikan 4 x 100 metrin viestijoukkuetta.