International Champions Cupin päätösottelu pelattiin viime lauantaina Tukholmassa Friends Arenalla. Alkavaan kauteen valmistava harjoitusottelu käytiin Atletico Madridin ja Juventuksen välillä. Atletico voitti ottelun lukemin 2-1.
Liikkellä oli luonnollisesti tuhansittain faneja ja erityisesti Juventuksen Cristiano Ronaldo sai tuta heidän voimansa. Sportbladet kertoo, kuinka joukko faneja oli ottelun jälkeen piirittänyt Juventuksen pelaajia kuljettaneen auton ja jopa hyppinyt auton konepellin päälle nähdäkseen ikkunan läpi vilauksen Ronaldosta.
– Olimme vain viisi tai kuusi metriä portin ulkopuolella, kun joukko faneja alkoi juosta kohti autoa. Yksi hyppäsi konepellin päälle nähdäkseen sisään. Hän näki Ronaldon ja alkoi huutaa ”hän on täällä”, mikä aiheutti kaaoksen. Olen edelleen järkyttynyt. Pelkäsin henkeni ja hänen (Ronaldo) puolesta, auton kuljettaja kertoo Sportbladetille.
– Auto heilui vasemmalta oikealle. He koputtelivat ja potkivat sitä. He yrittivät repiä auton takaluukkua auki, jotta muut ovet aukeaisivat. Onneksi he eivät onnistuneet, koska silloin he olisivat ehkä päässeet Ronaldoon käsiksi, kuljettaja jatkaa.
Kuljettaja ihmettelee, kuinka heitä oli saattamassa vain kaksi moottoripyöräpoliisia ja hekin saapuivat vasta, kun fanit olivat piirittäneet autoa jo parikymmentä minuuttia. Tukholman poliisi oli jättänyt turvatoimien vastuun pääasiassa tapahtuman järjestäjille. Anders Djurestad, poliisin tilannepäällikkö myöntää, että poliisi oli aliarvioinut vaadittavien turvatoimien määrän.