Espanjan LaLigassa on käynnissä kaikkien aikojen kausi. LaLiga on historian saatossa tullut tunnetuksi siitä, että mestaruus käydään kausi toisensa jälkeen superseurojen välillä, mutta viime vuosina myös Atletico Madrid on liittynyt Barcelonan ja Real Madridin seuraan potentiaaliseksi mestariehdokkaaksi. Kärkikolmikon taakse on muodostunut ryhmä joukkueita, joiden resurssit ovat kärkikolmikon jälkeen suurimpia ja jotka taistelevat tasaväkisesti eurosijoituksista. Tällä kaudella varsinkin tuo kärkikolmikon takana oleva ryhmä on saanut runsaasti uutta väriä ja moni huomattavan pienillä resursseilla operoiva joukkue on pystynyt hyödyntämään isompiensa alisuorittamisen. Lue kierrosennakko ja todennäköisyydet kaikkiin kymmeneen otteluun!
Eibar – Getafe
Kierros käynnistyy mielenkiintoisella kohtaamisella Eibarin isännöidessä Getafea viime vuosina jo legendaariseen maineeseen nousseella Ipurua -stadionillaan, jonka yleisökapasiteetti on vain 7000 katsojaa. Kumpikin näistä joukkueista on juurikin näitä pienillä resursseilla operoivia suurseurojen haastajia, sillä Getafe on ennen tätä kierrosta sarjassa sijalla 5. ja Eibar sijalla 10.
Eibar joutui tyytymään viime viikonloppuna tasapeliin Sevillan vieraana 2-2 lukemiin päättyneessä ottelussa. Tulosta voi Eibarin kannalta pitää kuitenkin erinomaisena, sillä Sevillan kotikentältä vieraat poistuvat usein tyhjin käsin. Getafe sen sijaan jatkoi myös hyvää formiaan, kun se kaatoi Celta Vigon kotonaan lukemin 3-1 vaikkakin pääsi pelaamaan ylivoimalla puolet pelistä ja sai yhden rangaistuspotkun.
Kummankin joukkueen loukkaantumistilanne on suht hyvä, sillä Eibar menetti ainoastaan ykkösmaalivahtinsa Dmitrovicin jälleen sairastuvalle ja Getafella tästä pelistä puuttuu ainoastaan pitkäaikaispotilas Amath ja pelikieltoa kärsivä Bruno Gonzalez.
Ennusteemme mukaan ottelu on hyvin vähämaalinen ja kahdenkin maalin näkeminen ottelussa voi tehdä tiukkaa hienoisista puolustuksellista puutteista kokoonpanoissa huolimatta. Vähämaalisuus nostaa myös tuntuvasti tasapelin todennäköisyyttä, joka on huimat 39%, Eibarin kotivoiton tapahtuessa 40% ja Getafen voiton 21% todennäköisyydellä.
Celta Vigo – Levante
Celta Vigo kärsi edellisellä kierroksella 3-1 tappion Getafen vieraana pirteästä ottelun aloituksesta huolimatta. Ottelu sinetöitiin käytännössä ensimmäisen puoliajan lopulla Getafen saadessa rangaistuspotkun ja Celta hyökkääjä Maxi Gomezin saadessa ulosajon protestoinnista. Levante oli päättämässä edellistä kierrosta myöhää maanantai-iltana Alavesin vieraana ja poistui baskimaasta 2-0 tappio niskassaan.
Celtan loukkaantumistilanne näyttää hyvältä sillä ainoastaan kapteeni Hugo Mallon pelaaminen ottelussa on epävarmaa ja hyökkääjä Gomez kärsii pelikieltoaan. Celta sai kuitenkin edellisessä ottelussaan talismaaninsa Iago Aspasin jälleen pelikuntoon ja häntä sopii odottaa avauskokoonpanoon tässä otellussa. Levanten loukkautumistilanne näyttää huolestuttavalta, kun useita puolustuspään pelaajia on ottelusta sivussa mm. Postigo, Tono, Chema ja Rochina ovat ottelusta sivussa.
Ennusteemme mukaan ottelun voittajasta ei pitäisi olla epäselvyyttä sillä Celta lähtee otteluun murskaavana 70% suosikkina, tasapelin toteutuessa 17% ja Levanten kotivoiton 13% todennäköisyydellä.
Vallecano – Atletico Madrid
Rayo Vallecano kärsi edellisellä kierroksella tappion Espanyolin vieraana 2-1 päättyneessä ottelussa. Rayo on viime otteluissaan saanut alkukaudesta pahastikin vuotanutta puolustustaan parempiin uomiin, mutta Espanyolia vastaan isännät vyöryttivät hyökkäyksiään taukoamatta ja saivat lopulta voittomaalin aikaan. Atletico Madrid sen sijaan kärsi viime viikonloppuna niin ikään tappion Madridin derbyssä Real Madridia vastaan 1-3 lukemiin päättyneessä ottelussa. Tämä ottelu on niin ikään Madridin paikallisottelu, vaikka samanlaista profiilia sille ei tietenkään luoda kuin Madridin suurseurojen kohdatessa.
Rayolta ottelusta sivussa on pelikieltoaan kärsivä toppari Velazquez ja mahdollisesti keskikenttämies Imbula. Runsaasti loukkaantumisista kärsineeltä Atleticolta ottelusta puuttuvat pelikieltoa kärsivä Thomas ja loukkaantuneet Lucas, Koke, Savic sekä Diego Costa. Atletico pelaa ensiviikolla mestarien liigan ensimmäisen osaottelun Juventusta vastaan, joten turhia riskejä puolikuntoisten pelaajien osalta tässä ottelussa tuskin otetaan.
Ennusteemme mukaan Atletico lähtee otteluun noin 51% suosikkina, tasapelin toteutuessa 27% ja vierasvoiton 22% todennäköisyydellä.
Real Sociedad – Leganes
Real Sociedadin kausi on ollut lievää alisuorittamista ja peli-identiteetin etsimistä. Ennen kautta nimitetty uusi manageri Asier Garitano on saanut väistyä ja loppukauden ajaksi nimitettiin jälleen juniorivalmentaja Imanol Alguacil joka otti päävalmentajan pestin myös viime kaudella kesken kauden. Sociedad pelasi edellisellä kierroksella varsin hengettömän 0-0 tasapelin Valencian vieraana ja kotijoukkue olisi pelitapahtumien perusteella ollut oikeutettu voittoon.
Leganes joutui etsimään tälle kaudelle uuden valmentajan pitkään seurassa työskennelleen Garitanon lähdettyä juuri Real Sociedadin peräsimeen. Leganesin valmentajarekrytointi onnistui paremmin sillä tilalle palkattu Pellegrino on tunnettu puolustavasta pelityylistään, joka vastasi hyvin Garitanon aikaisemmin seurassa tehtyä työtä ja peli-identiteettiä. Leganes murskasi edellisellä kierroksella kotonaan Betisin 3-0 joka oli silminnähden väsynyt viikolla pelatun Cup-ottelun takia.
Leganesilla ei kokoonpanoissaan ole suurempia huolia sillä ainoastaan laitapuolustaja Nyom kärsii pelikiellosta. Real Sociedadilla sen sijaan keskikentän moottori ja pitkäaikainen luottopelaaja Illaramendi on sivussa ja laitapuolustaja Zaldua kärsii pelikieltoa.
Ennusteemme mukaan Real Sociedad lähtee otteluun vakuuttavana 59% suosikkina, tasapelin toteutuessa 26% ja vierasvoiton 15% todennäköisyydellä.
Barcelona – Valladolid
Barcelona oli edelliskierroksella lähellä kokea sen standardeilla harvinaisen tappion, kun vierailu Bilbaossa päättyi 0-0 tulokseen. Athletic oli tuossa ottelussa selkeästi niskan päällä ja loi parhaat maalintekotilanteet, mutta Barcan maalivahti Ter Stegen venyi maagisiin torjuntoihin. Valladolid pelasi myös nihkeän 0-0 tulokseen päättyneen ottelun isännöidessään Villarrealia, mutta sille tulosta voi pitää jopa hyvänä suorituksena.
Barcelonalta ottelusta ovat sivussa vain keskikenttämies Arthur ja pitkäaikasipotilaat Umtiti, Rafinha ja Cillessen. Barcelonan tulee kuitenkin valmistautua tulevaan mestarien liiga otteluun Lyonia vastaan, joten tässä ottelussa voidaan nähdä lepuutuksia avainpelaajien osalta. Myös Valladolidin loukkaantumistilanne on hyvä sillä valmentajallaan on käytössä koko ryhmä pois lukien Oscar Plano joka kärsii pelikieltoa.
Ennusteemme mukaan Barcelona lähtee otteluun vakuuttavana 80% suosikkina, tasapelin toteutuessa 15% ja vierasvoiton vain 5% todennäköisyydellä.
Real Madrid – Girona
Real Madridin kone on alkanut vaikean alkukauden jälkeen lopulta käynnistymään ja alla on vakuuttava 1-3 voitto Atleticosta edellisellä kierroksella. Madrid pelaa viikolla Ajaxia vastaan ensimmäisen osaottelun mestarien liigan pudotuspeleissä ja tilanne vaikuttaa hyvin samalta kuin edelliskaudella: Realin kone käynnistyy juuri oikeaan aikaan, kun kevään tärkeät ottelut alkavat niin Euroopassa kuin liigassakin. Gironan kausi on sen sijaan ollut todella heikko eikä uusi valmentaja Eusebio ole saanut ryhmästä kunnolista otetta. Edelliskierroksella sarjan viimeisenä oleva Huesca nöyryytti katalonialaisia lukemin 0-2 eikä Girona pystynyt tekemään maalia muutamasta hyvästä maalintekotilanteestaan huolimatta.
Real Madridin loukkaantumissuma on alkanut helpottaa ja sivussa ottelusta on ainoastaan Marcos Llorente. Gironalla sen sijaan on useita loukkaantumisia rotaatiopelaajissa ja avauskokoonpanon miehistä sivussa on pelikieltoa kärsivä Espinosa sekä loukkaantunut Muniesa.
Ennusteemme mukaan Real Madrid lähtee otteluun Ajax pelin rasituksesta huolimatta 76% suosikkina, tasapelin toteutuessa 15% ja vierasvoiton 9% todennäköisyydellä. Gareth Bale on avauskokoonpanossa pelatessaan ottelun todennäköisin maalintekijä noin 55% todennäköisyydellä.
Valencia – Espanyol
Valencia joutui tyytymään tasapeliin isännöidessään Real Sociedadia edelliskierroksella ja vaikka Valencia loikin useamman hyvän maalintekotilanteen ei viimeistely tälläkään kertaa toiminut niin kuin ei monella muullakaan kerralla tällä kaudella. Espanyol on saamassa pikkuhiljaa itseluottamustaan takaisin pitkän voitottoman putken jälkeen, kun se onnistui kaatamaan Rayon kotonaan 2-1.
Valencialta ottelusta on sivussa pelikieltoa kärsivä Diakhaby ja loukkaantunut Santi Mina. Valencia pelaa torstaina Eurooppa-liigaa Celticin vieraana mikä saattaa aiheuttaa muutoksia kokoonpanoihin. Espanyolilta loukkaantuneena ovat Naldo, Duarte, Perez ja ilmeisesti koko loppukaudeksi menetetty hyökkääjä Pablo Piatti.
Ennusteemme mukaan Valencia lähtee otteluun 57% suosikkina, tasapelin toteutuessa 27% ja vierasvoiton 16% todennäköisyydellä. Valencian Rodrigo ennusteemme mukaan ottelun todennäköisin maalintekijä, jonka maali nähdään noin 30% todennäköisyydellä.
Villarreal – Sevilla
Villarealin hirvittävä kausi sai jälleen jatkoa, kun se ei pystynyt Valladolidin vieraana saamaan maalia aikaan 0-0 päättyneessä ottelussa. Villarreal on kausi toisensa jälkeen totuttu näkemään eurosijoituksiin oikeuttavissa kahinoissa, mutta nyt joukkue kyntää pahemman kerran ja on sarjassa toisiksi viimeisenä! Sevilla sen sijaan on saanut nauttia uuden valmentajan tuomasta aggressiivisesta ja hyökkäävästä pelitavasta ja on sarjassa neljäntenä heti kärkikolmikon takana. Sevilla pelasi edelliskierroksella kotonaan tasapelin Eibarin kanssa 2-2 lukemiin päättyneessä ottelussa.
Kumpikin joukkue pelaa torstaina Eurooppa-liigaa, joten kokoonpanoissa voidaan nähdä tavallisesta poikkeavia muutoksia. Villarreal pääsee otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan ja Sevillaltakin puuttuu vain pelikieltoa kärsivä Banega sekä loukkaantunut Nolito.
Ennusteemme mukaan ottelusta on luvassa hyvin tasainen ja todennäköisyydet jakautuvat kummallekin joukkueelle täsmälleen saman suuruisina. Villarrealin kotivoitto nähdään siis 36.5%, tasapeli 27% ja Sevillan vierasvoitto niin ikään 36.5% todennäköisyydellä.
Betis – Alaves
Betisin nihkeät esitykset saivat jälleen jatkoa, kun se jouti edelliskierroksella Leganesin nöyryyttämäksi 3-0 kotivoittoon päättyneessä ottelussa. Betisin kohtaloksi koitui avainpelaajien lepuuttaminen ja pelanneiden pelaajien rasitustila cup-ottelun takia. Rasitustilanne ei tätä viikonloppua ajatellen ainakaan helpota, sillä Betis pelaa torstaina Eurooppa-liigaa Rennesin vieraana. Alaves sen sijaan otti kolmen tappion jälkeen voiton Levantesta 2-0 lukemiin päättyneessä ottelussa. Alaves on resursseihinsa nähden käsittämättömästi edelleen sijalla 5. ja nähtäväksi jää kuinka kauan baskien lento voikaan jatkua.
Betis joutuu tulemaan otteluun ilman pelikieltoa kärsivää Javi Garciaa ja loukkaantunutta Cristian Telloa. Alaves pääsee otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan.
Ennusteemme mukaan Betis lähtee otteluun 54% suosikkina, tasapelin toteutuessa 29% ja vierasvoitto 17% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo on ennusteemme mukaan vain hieman yli kaksi maalia joten maalijuhliin ei Betisin rasitustilasta huolimatta todennäköisesti ottelussa aihetta.
Huesca – Athletic Bilbao
Huesca on vihdoin saanut voittoja tililleen ja pääsee tähän otteluun kahden ottelun voittoputkessa, joita on koko kauden aikana yhteensä kertynyt vain neljä. Sarjanousijan onni on siis viimein kääntynyt ja nähtäväksi jää kuinka he pystyvät vastaamaan myös hyvässä vireessä olevan Bilbaon antamaan paineeseen. Bilbao pelasi edelliskierroksella loistavan 0-0 tulokseen päättyneen ottelun Barcelonaa vastaan ja olisi ansainnut ottelusta voiton. Kesken kauden valmentajaksi vaihdettu Garitano on pystynyt suoraviivaistamaan joukkueensa hyökkäyspelaamista ja myös puolustus on organisoitu yhtenäisemmäksi.
Huescalla on useita loukkaantumisia, kun sivusta tästä ottelusta ovat ainakin Melero, Luisinho ja Insua. Bilbaolla sivussa ovat pelikieltoa kärsivät De Marcos ja Garcia sekä loukkaantunut Aduriz.
Ennusteemme mukaan Bilbao lähtee otteluun selvänä vierassuosikkina ja vierasvoitto nähdään 50% todennäköisyydellä, tasapelin toteutuessa 25% ja kotivoiton niin ikään 25% todennäköisyydellä. Ottelun todennäköisin maalintekijä on Bilbaon talismaani Iker Muniain jonka maali nähdään ennusteen mukaan 38% todennäköisyydellä.
Powered by Accuscore