Menneellä Liiga-viikolla passitettiin ensimmäiset joukkueet kesälomalle, kun taas runkosarjan kymmenen parasta valmistautuivat tai aloittivat tosipelinsä. Urheiluhullujen viikoittainen Liiga-katsaus vilkaisee almanakan tuoreimpiin tapahtumiin sekä kurkistaa tulevan viikon mehukkaimpiin herkkupaloihin.
Kotkan lento jäi vajaaksi
Runkosarjan päätöksen suurimmat hikikarpalot valuivat jyväskyläläisten otsalla, vaikka JYP ei edes pelannut viimeisellä ottelukierroksella. Syykin oli selvä, sillä jo kuilun partaalle ehtinyt Sport vertyi loppurutistuksessaan huimaavaan vireeseen. Kun toiseksi viimeisessä ottelussa kaatui TPS komeasti 4-1, päätöskierroksen mittelö Pelicansin vieraana oli ratkaiseva pudotuspelihaaveiden kannalta.
Ylvään kotkaparven valtaama taivas pimeni torstaina Lahdessa kuitenkin salamannopeasti. Erinomaisen runkosarjan pelannut Pelicans rokotti ensimmäisen kerran jo 38 sekunnin jälkeen, eivätkä vaasalaiset toipuneet tyrmäyksestä. Valtteri Viljanen toi Sportin vielä toisessa erässä 3-1-takaa-ajoon, mutta lahtelaisten rutiini oli lopulta liikaa. Selvä 5-1-voitto Pelicansille tarkoitti samalla sitä, että Sportin kohtaloksi jäi runkosarjan 11. sija.
Sportin kohtalo oli karu, sillä joukkue oli vielä joululomalle lähtiessä mainioissa asetelmissa. Kammottava notkahdus ja tappiokierre nostivat lopulta JYPin kymppipaikalle, mikä riitti pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Vaikka voittojen määrän vuoksi Sport olisi tarvinnut pisteen jyväskyläläisiä enemmän, seurojen välille jäi eroa vain sen mitättömän yhden pojon verran. Urheiluromantikot saavatkin poistaa irtoroskia silmistään vielä viikkoa myöhemminkin, sillä viimeisen lisäpisteen päätöskierroksella toi seuralegenda Éric Perrin.
Lukko valahti viivan alapuolelle
Runkosarjan päätöskierroksen muista taisteluista suurin käytiin sijoilla viisi, kuusi ja seitsemän, kun niin HPK, HIFK kuin Lukkokin halusivat väistää pudotuspelien ensimmäisen kierroksen. Lisämaustetta loppuhuipennukseen saatiin jo tiistaina, kun sekä helsinkiläiset että raumalaiset hävisivät omat ottelunsa. Erityisen närkästyneenä olivat Lukon kannattajat, sillä kotitappio Jukureille rumin 1-6-lukemin oli surkea esitys. Päävalmentaja Pekka Virta ei päästänyt omiaan helpolla.
– Sanattomaksi vetää. Niin syvälle on saatu kaivettua, ettei tästä enää paljon syvemmälle pääse. Pelissä ei ollut yhtään hyvää asiaa, kommentoi äkäinen Virta ottelun päätyttyä.
Raumalaiset ottivat selkäsaunastaan selvästi opikseen, sillä torstaina nähtiin Hakametsässä sisuuntunut Lukko. Panosta piisasi Ilvekselläkin, sillä voitto olisi nostanut tupsukorvat aina Liigan seitsemännelle sijalle asti, jolloin myös kaavio pudotuspeleissä olisi helpottunut. Lukon 5-2-voitto Hakametsästä säilytti kuitenkin Lukon sijoituksen ennallaan, kun myös HPK ja HIFK voittivat omat ottelunsa.
Muutoin päätöskierroksella ei enää yllätyksiä nähty, joten samalla ensimmäiset puolivälieräparit varmistuivat. Kunhan ensimmäinen kierros on saatu pelattua, Pelicans mittaa HIFK:n kunnon ja TPS puolestaan mittauttaa kevätvireensä HPK:n kanssa.
Kärppien hurmiossa pelatun runkosarjan vuoksi Liigan ykköspaikka varmistui jo hyvissä ajoin. Viimeisten kierrosten tärkein keskittyminen olikin siinä, kuinka monta mahdollista ennätystä oululaiset saisivat rikottua. Lopulta tärkein uusi rajapyykki asettui 137 pisteeseen, joka on Liigan runkosarjan yhden kauden piste-ennätys. Kun mukaan mahtuu 41 varsinaisen peliajan sekä kuusi jatkoajalla napattua voittoa, voidaan lukemaa pitää käsittämättömänä suorituksena.
Kärppien runkosarja päättyi lopulta tosin karvaaseen jälkimakuun, kun viimeisen ottelun johtoasema suli vain viisi minuuttia ennen pelin loppua – ja vieläpä alivoimalla. Kun KalPa nappasi jatkoajalla vielä lisäpisteenkin, murtui samalla oululaisten haave alle sadasta runkosarjassa kärsitystä takaiskusta. 19-vuotias Liiga-debytantti Justus Annunen ei saanut torjuttua ensimmäisestä ottelustaan lopulta kuin yhden pisteen.
Pudotuspelien ensimmäinen kierros kovassa vauhdissa
Kun runkosarja saatiin torstaina taputeltua, viikonloppuna päästiin jo tositoimiin. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kohtaavat Lukko ja JYP sekä Ilves ja SaiPa. Molemmat otteluparit ratkovat paremmuuttaan vielä tänään tiistaina kolmannessa ottelussa, sillä kotitaika on toistaiseksi pitänyt kaikissa otteluissa.
Erityisen ylvään ryhtiliikkeen sai tehtyä JYP, sillä lauantainen avausottelu Raumalla päättyi rumaan 5-1-tappioon. Raumalaisten ydinkärki sai hanansa heti auki, kun Janne Keränen iski kaksi maalia ja Arttu Ilomäki saalisti kolme pistettä jyväskyläläisten kustannuksella. Murskaava avaus taisi kuitenkin suoristaa raumalaisten selkiä, sillä sunnuntaina tilanne kääntyi päälaelleen.
Lukolle tarjottiin sunnuntainakin voittoa, kun JYP istui jäähyllä peräti kuuteen otteeseen. Raumalaiset eivät kuitenkaan saaneet iskettyä kiekkoa verkkoon, vaan maalisummeria soitattivat isännät. Vaikka Lassi Lehtinen ei torjunut Lukon maalilla kuin vaivaiset 15 kertaa, mutta nuori maalivahti joutui poimimaan kiekon selkänsä takaa kolmasti. Neljäs osuma tyhjiin ratkaisi ottelun lopullisesti, vaikka Toni Koivisto lopussa saikin iskettyä raumalaisille lohdullisen osuman.
Ilveksen ja SaiPan välisestä sarjasta povattiin tasaista, eivätkä ennakoitsijat ole joutuneet pettymään. Viikonlopun molemmat ottelut päättyivät jatkoajalla 3-2 kotijoukkueiden hyväksi, joten myös Tampereella mitellään tiistaina ratkaisevassa ottelussa.
Lauantaina SaiPa oli lähellä ryöstöretkeä, kun vieraat hallitsivat peliä suvereenisti lähes 50 minuuttia. Lopulta tehokas pariminuuttinen riitti Ilvekselle kuitenkin kavennukseen ja tasoitukseen, minkä jälkeen nuorten maailmanmestaruuttakin tällä kaudella juhlinut Samuli Vainionpää sai napautettua jatkoajalla huojentavan kiinnityksen.
Sunnuntai oli puolestaan Ilveksen, vaikka voitto jäikin Lappeenrantaan. Tasainen vääntö eteni jälleen jatkoajalle, jonka aikana tamperelaisilla oli kahdestikin huippupaikka. Teemu Rautiainen ei kuitenkaan saanut rangaistuslaukasta sisään, eikä Tuomas Salmelan laukauskaan päässyt tolppaa lähemmäs. Lopullisen niitin iski jatkoajalla SaiPan Ahti Oksanen, jonka maalia veivattiin videonauhalta pitkän aikaa.
Puolivälierät käynnistyvät torstaina
Tiistain kierroksella kotietu on ennakkoon valttia. Ilveksen ja SaiPan tasaväkinen sarja tuskin muuttuu mihinkään, ja maalin ero lienee jälleen riittävä. Tupsukorvat ovat kuitenkin lauantain heräämisen jälkeen olleet sen verran terävällä liikkeellä, että Hakametsän kotiyleisöllä on paperilla aihetta juhlaan. Helppoa ottelua ei kuitenkaan ole luvassa.
Raumalla puolestaan tilanne on täysin toinen. Lukko pelaa sunnuntain löylytyksen jälkeen paineen alla, sillä joukkueen oli ennakkoon määrä marssia parista helposti jatkoon. JYPin kausi on puolestaan ollut niin tapahtumarikas ja vaikea, että ylipäätään pääsy kympin sakkiin oli joukkueelle suuri saavutus. Panostuksiin nähden molempien paikka on puolivälierissä, mutta vain toiselle riittää paikka auringossa.
Kunhan viimeiset kaksi puolivälieräjoukkuetta saadaan tänään selville, saavat perjantaina pelaavat Kärpät ja Tappara vastustajansa selville. Sitä odotellessa pelataan kuitenkin torstaina jo kaksi ensimmäistä ottelua, joissa asetelmat ovat kutkuttavat. Pelicansin ja HIFK:n välinen ottelusarja on kaiken järjen mukaan äärimmäisen fyysinen ja kova, eikä ylilyöntejäkään taatusti vältetä. Hurjassa kevätkunnossa oleva Pelicans lähtee otteluun sekä sarjaan suosikkina, mutta myös HIFK:n materiaali on kovaa. Se on jo ennakkoon selvää, että sarjassa sattuu ja tapahtuu.
Runkosarjassa peräkkäisillä sijoituksilla olleet TPS ja HPK mittaavat niin ikään keskinäisen paremmuutensa. Kautensa heikosti päättäneet turkulaiset ovat ennakkoon vaikeuksissa, ja HPK:n jatkopaikka vaikuttaa jopa todennäköiseltä. Kalle Kaskisen pelikirjasta on syytä paljastua useamman aukeaman edestä taikoja, jotta turkulaiset saavat pelattua itsensä sarjasta kuiville. Kun kauden kahdeksaan viimeiseen otteluun heltiää vain yksi kolmen pisteen voitto ja peräti kuusi tappiota, syöksykierre on saatava taittumaan lyhyen huilitauon aikana.