NHL:n Stanley Cup -finaalit käynnistyivät tällä viikolla, kun Boston Bruins ja St. Louis Blues syöksyivät kaukaloon taistelemaan sarjakiekkoilun suurimmasta ja kauneimmasta. Samalla MM-kisojen päättyminen mahdollisti uusien sopimusten julkistamisen. Urheiluhullut.comin viikoittainen NHL-katsaus kurottaa katseensa lätäkön tuolle puolen niputtaen menneet tapahtumat kaukalosta sekä sen ulkopuolelta.
Bruinsin karkumatka katkesi alkuunsa
Kuluva kausi on loppuhuipennustaan vaille valmis. Boston Bruins ja St. Louis Blues avasivat maanantain ja tiistain välisenä yönä finaalisarjan, josta povattiin ennakkoon tasaista joskin Bruinsin eduksi kallistuvaa saagaa. Alku osoittautuikin odotusten mukaiseksi.
Bruinsin kotihallissa avattu sarja oli ennakkosuosikeille alkuun juuri niin vaikeaa kuin lähes kahden viikon tauolta palanneelle joukkueelle sopi olettaakin. Paremmalla pelituntumalla varustetut nuottipaidat laittoivat isännät tiukkaan paikkaan edeten toisen erän alussa jo 2-0-johtoon. Tämä riitti kuitenkin Bostonille herätykseksi, ja viimeiset 35 minuuttia porhallettiin selvässä Bruins-komennossa. 4-2-voittoon päättynyt avausottelu antoi kuitenkin suuntamerkkejä, sillä ratkaisuvoimaksi nousivat lopulta alakenttien hyökkääjät. Kärkinimistä vain Brad Marchand sekä maalillaan erinomaisesti esiintynyt Tuukka Rask pystyivät pelaamaan tasollaan.
Toinen ottelu helatorstain vastaisena yönä käänsi asetelman päälaelleen. Bruins luisteli toiseen taistoon huomattavasti Bluesia pirteämmin, mutta lopputulos jäi lopulta vajaaksi. St. Louis sai kammettua itsensä avauserässä kahdesti tasoihin, ja kun varsinaisella peliajalla ei enempää osumia nähty, ratkaisua haettiin jatkoajalta. Ylityöt jäivät vajaaseen neljään minuuttiin ennen kuin Carl Gunnarsson onnistui tasoittamaan sarjan. Näinpä Bruinsin on kyettävä nappaamaan vähintään yksi vierasvoitto mestaruuden nappaamiseksi.
Blues kurittaa Bruins-tähtiä
Toistaiseksi Blues on onnistunut pitämään Bruinsin ykköstähdet erinomaisesti kurissa. Brad Marchand ja Patrice Bergeron ovat jääneet molemmissa otteluissa tehotilaston osalta pakkasen puolelle pykälän verran, minkä lisäksi David Pastrnakin saldossa lymyilee jo hyytävät kolme miinusta. Vaikka alaketjut saivat avausottelusta kaivettua voiton, ykköstähtien on kyettävä nostamaan finaalisarjassa tasoa.
Samalla nuottipaidat ansaitsevat myös kehuja. Jos ensimmäisen ottelun loppupuolisko nollasikin erinomaisen alun, toisessa ottelussa tilanne kääntyi päälaelleen. Bruins joutui pahaan ahdinkoon fyysisesti ja kovaa pelanneen Bluesin vauhdissa, eikä meno taatusti ole hiipumassa. Päämäärätietoiset otteet näkyvät bostonilaisten mustelmissa, joita kertyy vielä tukusti lisää. Joukkueiden ylilyönnit tulevissa otteluissa vaikuttavat kuitenkin melkoisen todennäköisiltä.
Jo nähdyn sarjan kovuudesta kertoo paljon sekin, että ensimmäiset raajarikot on jo nähty. Bruinsin puolustajajärkäle Zdeno Chara sai haaverin avausottelussa, josta kuitenkin selvittiin säikähdyksellä. Sen sijaan pahemmin kävi niin ikään Bruinsin alakerrassa pelaavalle Matt Grzelcykille. Blues-hyökkääjä Oskar Sundqvistin jyrän alle jäänyt yhdysvaltalainen joutuu huilaamaan ainakin seuraavat kaksi ottelua aivotärähdyksen vuoksi. Vaikka Sundqvist selvisi taklauksesta ottelussa kahden minuutin jäähyllä, lisärangaistus voi hyvinkin olla edessä. NHL kertoo vieneensä töötin kurinpidon tutkittavaksi.
Vaikka sarjaa jatketaan tasatilanteessa, Bruins jatkaa lievänä ennakkosuosikkina kotiedun menettämisestä huolimatta. Bluesin hyvät otteet ja kovuus ovat kuitenkin tasanneet puntteja. Sarjaa pelattaneenkin pitkälle kesäkuuhun asti.
Kultaleijonalle NHL-sopimus
Taalajäiltä kajahti myös sopimusuutisia. Suomalaisittain kiinnostavin ilmoitus saatiin Detroitista, kun Leijonien kanssa MM-kultaa voittanut puolustaja Oliwer Kaski allekirjoitti vuoden mittaisen sopimuksen perinteikkään Red Wingsin kanssa. 23-vuotiaan Kasken mennyt kausi oli todellinen menestys. Läpimurto Pelicansin alakerrassa tuotti komeat tehot 19+32=51. Kaskea ei oltu aiemmin varattu NHL:ään, joten nuori maailmanmestari sai valita oman joukkueensa vapaasti.
MM-jäillä nähdyt pelaajat olivat menneellä viikolla kuumaa tavaraa, kun Kasken lisäksi myös maalivahti Pavel Francouz sai sopimuksen eteensä. 28-vuotias maalivahti jatkaa Colorado Avalanchen organisaatiossa ensi kauden ajan. Menneellä kaudella pääasiassa AHL:n veräjää vartioinut tsekkiläistorjuja pääsi myös kokeilemaan kirkkaissa valoissa. Francouz napsi kahdessa NHL-ottelussaan kiekot talteen peräti 94,3 prosentin varmuudella.
Nuorien lupausten lisäksi myös kokeneempi kaarti palkittiin jatkosopimuksilla. New York Islanders solmi keskushyökkääjä Brock Nelsonin kanssa peräti kuuden vuoden jatkosopimuksen. Jokainen kausi lihottaa Nelsonin pankkitiliä kuuden miljoonan dollarin verran. Verrattaen kallista hintaa perustelee menneen kauden ennätystehot 25+28=53.
Ottawa Senators puolestaan vahvisti maalivahtiosastoaan. Anders Nilsson jatkaa seuran maalilla seuraavat kaksi kautta, joista kumpikin kustantaa organisaatiolle 2,6 miljoonan dollarin verran. 29-vuotias torjuja kaupattiin menneellä kaudella Senatorssiin Vancouver Canucksista. Ruotsalaisvahti on häärännyt NHL-uransa aikana myös Buffalo Sabresissa, Edmonton Oilersissa sekä New York Islandersissa.
Penkin takana vilinää ja vilskettä
Sopimusuutiset eivät jääneet ainoastaan pelaajapenkille. Pitkän alavireisen jakson takia jatkuvassa myllerryksessä oleva Edmonton Oilers kertoi kaapanneensa seuraavaksi päävalmentajaksi Dave Tippettin. Käskyttäjän kokemuksesta ei homma jää ensi kaudella kiinni, sillä Tippett on luotsannut taalajäillä jo 14 kauden ajan. Pisin rupeama on Arizona Coyotesin leirissä, jossa kuluivat kaudet 2009-17. Tämän lisäksi CV:ssä on merkinnät Dallas Starsista sekä Kanadan maajoukkueesta.
Tippett korvaa kesken viime kauden Oilersin peräsimeen saapuneen Ken Hitchcockin, joka puolestaan nappasi pestinsä marraskuussa Todd McLellanilta. Tippett tienaa kaudesta noin kolme miljoonaa dollaria. Edmontonin GM Ken Holland kertoo tuoreen valmentajan tuovan joukkueeseen tarvittavaa osaamista ja kokemusta.
– Hän tuo joukkueeseemme paljon kokemusta ja tietoa. Hän tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, ja hänen joukkueensa ovat olleet aina tunnetusti hyvin kilpailullisia.
Myös Senators vaihtoi käskyttäjäänsä. Uudelleenrakennuksen aiheuttamaa synkkää ajanjaksoa läpikäyvä seura nappasi Toronto Maple Leafsin kakkosvalmentajana hääränneen D.J. Smithin penkkinsä taakse. Sopimus on kolmevuotinen. NHL:ssä pelaajanakin nähty Smith on voittanut valmentajaurallaan jo CHL:n ja OHL:n mestaruudet.