Eilen tiistaina pelattiin kolme ottelua naisten jalkapallon MM-kisoissa Ranskassa. E-lohkon kamppailussa Uusi-Seelanti hävisi Hollannille 1-0. F-lohkossa pelattiin kaksi ottelua, joista toinen, Chile-Ruotsi päättyi Ruotsin 2-0 voittoon. Päivän viimeisessä ottelussa hallitseva maailmanmestari Yhdysvallat kohtasi Thaimaan.
Odotettavissa ei alunperinkään ollut mikään helppo matsi 34. FIFA:n rankingissa sijaitsevalle Thaimaalle maailman parasta maajoukkuetta vastaan. Ensimmäisen erän aikana USA viimeisteli vielä suht nätiltä näyttävät lukemat 3-0, mutta aasialaisten selkäranka katkesi täysin toisella puoliajalla, jonka aikana jenkit tykitti kymmenen maalia. Ottelu päättyi Yhdysvaltojen 13-0 voittoon, joka on suurinumeroisin voitto naisten MM-jalkapallohistoriassa.
Ottelussa rikottiin myös muita ennätyksiä. Alex Morgan nousi viidellä tehdyllä maalillaan eniten maaleja yhdessä otelussa tehneeksi pelaajaksi. Ennennäkemätöntä oli myös se, että USA:n maalit teki seitsemän eri pelaajaa. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin ansaitusti Morgan, jota pidetään yhtenä maailman parhaista hyökkääjistä.
5️⃣ x ⚽️#PlayeroftheMatch presented by @Visa @alexmorgan13 reflects on a good night for the #USA #USATHA | #FIFAWWC pic.twitter.com/peELVEPhNr
— FIFA Women's World Cup (@FIFAWWC) June 11, 2019