Kulunut viikonloppu Los Angelesin auringon alla oli suuri pettymys ENCE:lle. Tänä vuonna CS Summit 4-turnauksessa oli mukana kuusi joukkuetta ja alkusarjassa jokainen joukkue kohtasi jokaisen joukkueen kahdessa eri kartassa. Joukkueista neljä parasta eteni välieriin ja välierät sekä finaali käytiin paras kolmesta menetelmällä. Turnauksen voittajasuosikki ENCE oli vaikeuksissa jo heti torstain ja perjantain välisenä yönä, kun se hävisi turnauksen avauskarttansa australialaista Renegadesia vastaan tiukan taistelun jälkeen 14-16 lukemin. ENCE kokosi kuitenkin itsensä ottelun toiseen karttaan ja kaatoi lopulta australialaiset Mirage-kartassa hyvän pelin jälkeen erävoitoin 16-12. Ensimmäisenä pelipäivänä karttavoitot jakautuivat siis tasan 1-1.
Perjantai-iltana ENCE sai vastaansa turnauksen kovimman haastajansa Team Liquidin. Ensimmäinen kartta päättyi jännittävän ja pitkän taistelun jälkeen ENCE:n 16-14 voittoon ja etenkin Sami ”xseveN” Laasanen nousi tutulle tasolleen Renegades-ohipelin jälkeen. Liquidia vastaan pelattu toinen kartta oli puolestaan täysin amerikkalaisten halintaa. ENCE hävisi toisen kartan peräti 3-16 lukemin ja näin ollen myös Liquidia vastaan päädyttiin 1-1 lopputulokseen.
Myös perjantai-illan toinen ottelu päättyi ENCE:n osalta 1-1 tasatulokseen. Tällä kertaa vastustajana oli maailman rankingin yhdeksäs NRG. ENCE voitti ensimmäisen kartan Trainissa 16-13 lukemin ja junamaan kuningas oli Aleksi ”allu” Jalli 28 tapolla. Ottelun toinen kartta Overpass oli jo totuttuun tapaan ENCE:n osalta karmeaa katseltavaa. ENCE koki historiansa suurimman tappion Overpass-kartassa lukemin 3-16. Tuttu kaava jatkui myös lauantaina, kun ENCE kohtasi ensin ranskalaisen Team Vitalityn ja sitten yhdysvaltalaisen Ghostin. Kummatkin ottelut päättyivät viikonlopun teeman mukaisesti 1-1 ja kummatkin karttatappiot tulivat Overpass-kartassa.
Sunnuntai-iltana ENCE kohtasi välierässä jo viikonlopun aikana tutuksi tulleen Team Vitalityn. ENCE valitsi ottelun ensimmäiseksi kartaksi Miragen, josta muodostui totaalinen jännitysnäytelmä. Vitality oli jo marssimassa karttavoittoon, kun se johti ottelua 12-14 lukemin. ENCE nousi kuitenkin kuilun partaalta neljään perättäiseen erävoittoon ja hoiti ensimmäisen kartan nimiinsä 16-14 lukemin. Miragen ykkösmieheksi sonnustautui joukkueen kapteeni Aleksi ”Aleksib” Virolainen, joka saalisti ensimmäisessä kartassa 23 tappoa ja peräti 13 assistia. Vitality valitsi ottelun toiseksi kartaksi Overpassin, jossa ENCE on ollut viime aikoina pahoissa vaikeuksissa. Toinen kartta oli Vitalityn suvereenia näytöstä ja ranskalaiset veivät toisen kartan nimiinsä selvästi 8-16 lukemin. Vitalityn Mathieu ”ZywOo” Herbaut oli Overpassissa hurjassa vireessä napaten peräti 37 tappoa.
Ottelun ratkaisua haettiin ratkaisevasta kolmannesta kartasta. ENCE aloitti kolmannen kartan vahvasti ja se johti sitä jo erävoitoin 14-9 ja oli kahden erävoiton päässä finaalipaikasta. Vitality nousi kuitenkin 15-15 tasatilanteeseen ja vei pelin jatkoajalle. Ranskalaiset laittoivat jatkoajalla pelin nopeasti pakettiin, kun he voittivat neljä erää putkeen. Näin ollen Team Vitality eteni finaaliin karttavoitoin 1-2. Etenkin ENCE:n kapteenin Aleksi ”Aleksib” Virolaisen pelivire oli heikkoa kahdessa viimeisessä kartassa. Virolainen saalisti toisessa ja kolmannessa kartassa yhteensä vain 20 tappoa, eikä pelin johtaminen ollut missään vaiheessa kunnolla hallinnassa. ENCE:n kaatanut Team Vitality eteni lopulta koko turnauksen voittoon, kun se kaatoi finaalissa Team Liquidin karttavoitoin 2-0 (16-9, 16-13). ENCE:n loppusijoitus oli kolmas, ja tällä sijoituksella ENCE kuittasi itselleen palkintorahaa 20 000 dollaria.
ENCE:n ottelut jatkuvat tiistai-iltana, kun ENCE matkaa Dallasiin Dreamhack Masters-turnaukseen. Turnauksen ensimmäisessä ottelussaan ENCE saa vastaansa maailmanrankingin 40. sijalla majailevan argentiinalaisjoukkue Isuruksen.
-Miska Peltoniemi