fbpx
EtusivuE-urheiluSJ Gaming Finnish Esports Leaguen mestaruuteen

SJ Gaming Finnish Esports Leaguen mestaruuteen

SJ Gaming Finnish Esports Leaguen mestaruuteen E-urheilu Ennakot ja katsaukset

Finnish Esports Leaguen CS-liigan kuudennen kauden finaali pelattiin eilen 25.6 Helsingin Tennispalatsissa. Kuudennen kauden finaalissa kohtasivat sarjan hallitseva kolminkertainen mestari HAVU Gaming sekä tämän kevään Telia Esports Seriesin kakkonen SJ Gaming. Joukkueet ovat saaneet aikaan jo jonkinlaisen ”suomalaisen esportsin rivalryn”, sillä nämä kaksi joukkuetta ovat ratkoneet suomalaisten turnauksien mestaruuksia viime vuosien aikana useaan otteeseen.

Finaalin voittaja ratkottiin paras kolmesta kartasta menetelmällä. Tämän kauden FEL-liigan mestaruudesta kisasi kymmenen Suomen parasta CS-joukkuetta, lukuunottamatta Suomen ylivoimaista kärkeä ENCE:ä. Käytännössä turnauksessa kisattiin siis Suomen toiseksi parhaan CS-joukkueen tittelistä. Sarjan voittaja kuittasi palkintorahaa 10 000 euroa, jonka lisäksi mestari pääsee karsimaan paikasta syyskuussa Hartwall Areenalla järjestettävään Arctic Invitational-turnaukseen.

Ottelun ensimmäisenä karttana pelattiin Train, joka oli SJ Gamingin karttavalinta. HAVU pääsi aloittamaan ottelun niin kutsutulla ”poliisipuolella” ja ottelu sai HAVU:n kannalta loistavan startin, kun se voitti ottelun neljä ensimmäistä kierrosta. SJ Gaming nappasi väliin yhden kierrosvoiton, mutta sen jälkeen HAVU Gamingin poliisipuoli alkoi esittämään murskaavia otteita. Eritoten Aaro ”hoody” Peltokangas loisti ensimmäisellä puoliskolla ottaen tärkeitä kierroksien ensimmäisiä tappoja. SJ Gamingin ei saanut luotua kunnolla tilanteita aikaan ja ratkaisevilla hetkillä ”trade-tappojen” ottaminen tuotti suuria vaikeuksia. Myös HAVU-pelaaja Lasse ”ZOREE” Urosen AWP-tarkkuuskivääri oli herkkänä, eikä SJ Gaming pystynyt vastaamaan miehen tulitukseen. SJ Gaming oli terroristipuolellaan täysin yksilösuoritusten varassa ja niiden ansiosta kainuulaisjoukkue voitti nimiinsä edes kolme kierrosvoittoa. Komeimpana yksilösuorituksena esille nostettakoon Tuomas ”SADDYX” Louhimaan 13. kierroksen ”ace” eli koko vihollisjoukkueen tappaminen yksin. Viidentoista kierroksen jälkeen puoliajalle lähdettiin HAVU:n turvallisen tuntuisassa 12-3 johdossa.

SJ Gamingin poliisipuolella alkoi sotkamolaisjoukkueen rynnistys. SJ otti tylysti ohjat käsiinsä heti pistoolikierrokselta lähtien ja otti ottelun hallinnan itselleen. HAVU ei saanut rahatilannettaan kuntoon puoliajan alussa hävittyjen kierrosten johdosta ja SJ Gaming kavensi ottelua kierros kierrokselta. Toisella puoliajalla yksi suomalaisen CS-tulevaisuuden kirkkaimmista tähdistä Elias ”Jamppi” Olkkonen otti suurta roolia ja antoi ”awikkansa” laulaa. Vasta 17-vuotias nuorukainen laittoi HAVU:n pelaajia yksitellen laulukuoroon ja SJ Gaming kuroi HAVU:n johtoa umpeen kierros kierrokselta. Lopulta SJ Gaming nousi HAVU:n rinnalle ja ohi. HAVU jäätyi omalla terroristipuolellaan totaalisesti, eikä se saanut toisella puoliajalla aikaan ainuttakaan kierrosvoittoa. SJ Gaming vei nimiinsä kolmetoista kierrosta putkeen ja näin ollen ensimmäinen kartta päättyi kainuulaisten 12-16 voittoon.

HAVU Gamingin karttavalinta ottelun toiseksi kartaksi oli Dust II. Kartan valinnut HAVU aloitti Dustin terroristipuolella ja ensimmäisen kartan umpisurkeaan terroristipelaamiseen verrattuna toinen kartta sai HAVU:n kannalta erinomaisen alun. HAVU hoiti nimiinsä pistoolikierroksen ja sen perään vielä neljä seuraavaa kierrosta. HAVU onnistui pommin asettamisessa eritoten B-pommialueella ja Dust-kartan tyypilliseen tapaan pommin purkaminen oli poliiseille vaikeaa. Kuudennella kierroksella SJ Gaming sai toisen kartan ensimmäisen kierrosvoittonsa, kun HAVU:n pelaajat juoksivat ajattelemattomasti suoraan ”SADDYX”:in tähtäimeen. Ensimmäisen puoliskon loppu mentiin tasaisissa merkeissä ja puolien vaihtoon lähdettiin HAVU:n 9-6 johtoasemasta.

SJ Gaming aloitti oman terroristipuolensa tärkeällä pistoolikierroksen voitolla, jolloin tilanteeksi kaventui 9-7. Pistoolikierroksen voitto oli totuttuun tapaan tärkeä, sillä huonon rahatilanteen seurauksena HAVU Gaming joutui pelaamaan seuraavat kierrokset heikommilla aseilla. Ottelun toinen kartta tarjosi katsojilleen viihdettä ja jännitystä koko rahan edestä ja koko toisen puoliajan ajan tilanne oli erittäin tasainen. 21. kierroksella koko ottelun momentum kääntyi HAVU:lle, kun se käänsi kierroksen voitoksi pelkillä pistooleilla. SJ Gamingin yksittäisen surkean erän ansiosta HAVU pääsi jo 13-10 johtoasemaan ja tässä vaiheessa moni katsoja haistoi ilmassa kolmannen ja ratkaisevan kartan. SJ Gamingia ei kuitenkaan tunneta luovuttamisesta ja ottelu kääntyi sotkamolaisille. Toinen kartta päättyi lopulta SJ Gamingin 14-16 voittoon ja koko ottelu sotkamolaisjoukkueen nimiin suoraan kahdessa kartassa. SJ Gamingin suurin lupaus Elias ”Jamppi” Olkkonen jatkoi toisessa kartassa siitä mihin hän ensimmäisessä kartassa jäi ja erityisesti terroristipuolella nuoren osujan suoritukset olivat tyrmäävää katseltavaa. Jamppi saalisti koko finaalissa yhteensä 58 tappoa, 8 assistia ja kärsi vain 35 kuolemaa. HAVU:n puolelta tehokkain oli Aaro ”hoody” Peltokangas, joka ampui vastustajan hengiltä 50 kertaa, auttoi 8 vastustajan tappamisessa ja kuoli 41 kertaa. Finnish Esports Leaguen mestaruus oli sotkamolaisorganisaation seurahistorian ensimmäinen.

-Miska Peltoniemi

Artikkelin kuva: Finnish Esports League

Jaa urheiluhulluutta:

Ei kommentteja

Pahoittelut. Kommentointi on suljettu.