Tämän viikkoisessa Valioliiga ennakossa käsitellään ainoastaan viiden ottelun ennakkoasetelmat, sillä osa
joukkueista taistelee viikonloppuna FA-Cupin puolivälierissä ja näiden ottelut ovat siirretty toiseen
ajankohtaan. Viidessä ottelussa riittää kuitenkin perattavaa ja varsinkin sunnuntaina pelattavan Fulham –
Liverpool ottelun merkitys mestaruuskamppailua silmällä pitäen on yksi tynkäkierroksen mielenkiintoisimmasta
peleistä.
Bournemouth – Newcastle
Viikonlopun Valioliiga kattaus käynnistellään lauantaina Bournemouthin ja Newcastlen välisellä kamppailulla.
Kotijoukkue Bournemouthin loukkaantumissuma on alkanut helpottamaan ja viime kierroksella saatiin vihdoin
kauan odotettu voitto, kun Cherries kaatoi Huddersfieldin vieraissa 0-2. Newcastle on puolestaan löytänyt
viime viikkoina hyvän vireen ja Rafael Benitezin luotsaama ryhmä on viidestä edellisessä ottelussa jaossa
olleista 15 pisteestä kahminut itselleen kymmenen. Viime kierroksella joukkue kaatoi kotonaan Evertonin 3-2
oltuaan ensimmäisen jakson jälkeen jo 0-2 takaa-ajo asemassa.
Kuten mainittu Bournemouthin loukkaantumistilanne on alkanut helpottaa, mutta edelleen sivussa tästä
ottelusta ovat loukkaantuneet Cook, Francis ja Stanislas. Newcastlella poissaolot osuvat ikävästi
toppariosastoon, kun sivussa on todennäköisesti keskuspuolustajat Schär sekä Clark ja keskikentällä hyviä
otteita viime aikoina esiintynyt Longstaff on myös sivussa loukkaantumisen takia.
Ennusteemme mukaan Bournemouth on ottelussa ohuehko 40 suosikki, tasapelin toteutuessa 25% ja
vierasvoitto 35 todennäköisyydellä. Ennusteemme mukaan ottelu on kallellaan runsasmaalisuuteen ja
maaliodotusarvo nousee jopa 3.40 maaliin. Ottelun todennäköisin maalintekijä on loukkaantumisestaan
viimein palannut Bournemouthin ykköshyökkääjä Callum Wilson (39%) joka esitti vahvoja otteita jo
edelliskierroksella Huddersfieldiä vastaan.
Burnley – Leicester
Burnleyn managerilla Sean Dychellä on viime kauden tuhkimotarinan jälkeen riittänyt tekemistä eikä
sarjapaikan säilyttäminen vieläkään ole saletissa. Kolmesta edellisestä ottelusta on tullut tappio ja maalinteossa
onnistumisesta huolimatta viime kierroksella Liverpool oli ansaitusti parempi 4-2 päättyneessä ottelussa.
Leicester puolestaan otti uuden managerinsa alaisuudessa ensimmäisen voittonsa, kun se kaatoi Fulhamin
kotonaan 3-1.
Burnley pääsee onnekseen otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanolla ja vierailtakaan ei puutu kuin Marc
Albrighton.
Ennusteemme mukaan Leicester on vieraskentälläkin selkeä 55% suosikki, tasapelin toteutuessa 24% ja
kotivoiton 21% todennäköisyydellä. Myös tässä ottelussa ollaan kallellaan runsasmaalisuuteen ja
ennusteemme maaliodotusarvo ottelulle on 2.93. Ottelun todennäköisin maalintekijä on itseoikeutetusti Jamie
Vardy (40%) joka osui edelliskierroksella kahdesti Fulhamia vastaan.
West Ham – Huddersfield
West Ham todennäköisesti kuvitteli ennen edelliskierrosta kartuttavansa pistetiliään kahdesti peräkkäin
kolmen pisteen arvoisesti, mutta edelliskierroksella Cardiff oli asiasta erimieltä kaataen länsi lontoolaiset
kotonaan 2-0. Nyt vastaan asettuu jo varmasti sarjapaikkansa menettänyt Huddersfield, joten samaa virhettä
tuskin halutaan ennen maajoukkuetaukoa uusia. Huddersfield koki edelliskierroksella kotikentällään 0-2
tappion Bournemouthia vastaan eikä sen peli-ilme näytä enää edes kunniansa puolesta taistelevalta.
West Hamilta ottelusta puuttuvat pitkäaikaispotilaat Wilshere, Yarmolenko ja Sanchez. Huddersfieldillä
puolestaan sivussa ovat loukkaantuneet Diakhaby ja Mbenza.
Ennusteemme mukaan West Ham on ottelussa 53% suosikki, tasapelin toteutuessa 27% ja vierasvoiton 20%
todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää hieman sarjan keskiarvon alapuolelle eli noin 2.60 maaliin.
Fulham – Liverpool
Fulhamin putoaminen sarjasta alkaa olla käytännössä varmaa eikä joukkueella ole kilpailullisia tavoitteita loppu
kaudella ja edellinen voitto tuli 29.1 tammikuuta, jonka jälkeen se on kärsinyt kuusi peräkkäistä tappiota.
Edelliskierroksella se hävisi Leicesterin vieraana lukemiin 3-1 päättyneessä ottelussa. Liverpool sen sijaan
taistelee viikosta toiseen Valioliigan mestaruudesta Manchester Cityä vastaan ja keskiviikkona on edessä
vierailu Allianz Areenalle Bayernin vieraaksi mestarien liigan pudotuspelien toiseen osaotteluun.
Edelliskierroksella Liverpool oli kotonaan parempi lukemiin 4-2 päättyneessä ottelussa.
Fulhamilta sivussa loukkaantumisen takia ovat Bettinelli, Mawson ja Schurrle. Liverpool pääsee otteluun
parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan mutta mestarien liigan ottelu Bayernia vastaan aiheuttaa varman
pieniä muutoksia kokoonpanoihin.
Ennusteemme mukaan Liverpool on ottelussa massiivinen 80% suosikki, tasapelin toteutuessa 14% ja
kotivoiton vain 6% todennäköisyydellä. Ottelun todennäköisin maalintekijä on Mo Salah (68%) ja perässä
tulevat hyökkäystrion kaksi muuta jäsentä eli Firmino (40%) ja Mane (39%).
Everton – Chelsea
Evertonin kauteen on toistaiseksi mahtunut turbulenssia, joka jatkui edelliskierroksella kun 0-2 johto Burnleyta
vastaan kääntyi lopulta 4-2 tappioon. Chelsea oli myös lähellä kärsiä yllätystappion, kun pelillisesti
dominoivasta esityksestä huolimatta Eden Hazardin lisäajan maali takasi lontoolaisille ottelusta pisteen 1-1
päättyneessä ottelussa.
Kumpikin joukkue pääsee otteluun parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan, mutta Chelsean Eurooppa-liigan
ottelu torstaina Kiovan Dynamoa vastaan saattaa aiheuttaa muutoksia joukkueen avauskokoonpanoon.
Ennusteemme mukaan Chelsea lähtee otteluun 41% suosikkina, tasapelin toteutuessa 30% ja kotivoiton 29%
todennäköisyydellä. Ottelun maaliodottama jää ennusteemme mukaan sarjan keskiarvon alapuolelle eli noin
2.50 maalin tuntumaan. Ottelun todennäköisin maalintekijä on Eden Hazard 36% todennäköisyydellä.