Suomalaisen e-urheiluskenen lippulaiva ENCE murskattiin myöhään sunnuntai-iltana alkaneessa Intel Extreme Masters-turnauksen finaalissa Chicagossa. Tämän hetken maailman paras joukkue Team Liquid osoitti voimakkuuteensa murskaamalla ENCE:n suoraan kolmessa kartassa karttavoitoin 0-3.
Ottelun ensimmäisenä karttana nähtiin Team Liquidin valitsema Overpass. ENCE voitti ottelun avanneen pistoolikierroksen ja siirtyi kartassa 1-0 johtoon, mutta sen jälkeen alkoi pitkä alamäki. Team Liquid näytti kotiyleisön edessä kuka United Centerillä määrää. Pohjois-Amerikkalaiset voittivat terroristipuolellaan kaikki loput kierrokset ja puolien vaihtoon lähdettiin nöyryyttävästä 1-14 tilanteesta. ENCE voitti omalla terroristipuolellaan vielä pistoolikierroksen, mutta sen jälkeen Liquid laittoi ensimmäisen kierroksen pakettiin. Ensimmäinen kartta päättyi siis Liquidin nimiin murskalukemin 2-16. Ensimmäisen kartan nöyryytystä ja Liquidin ylivoimaa kuvaa hyvin se, että jokaisella Liquidin pelaajalla oli enemmän tappoja kuin ENCE:n parhaimmalla tappajalla ”Aleksib”:llä.
Sama meno jatkui myös ENCE:n valitsemassa Nuke-kartassa. Ensimmäisen kartan tapaan ENCE voitti ensin pistoolikierroksen, mutta sen jälkeen Liquidin juna jyräsi ENCE:n yli. Tällä kertaa ENCE voitti ensimmäisellä puoliskolla pistoolikierroksen lisäksi myös yhden asekierroksen, mutta se oli laiha lohtu, kun Liquid vei loput kolmetoista kierrosta nimiinsä. ENCE sai erikoisjoukoilla pelatessaan yhden kierrosvoiton itselleen, mutta Liquidin kolme kierrosvoittoa toisen puoliajan alkuun lopetti toisen kartan karmiviin 3-16 numeroihin. Team Liquidin superkolmikko ”EliGE”, ”Twistzz” ja ”nitr0” oli erityisesti ottelun toisessa kartassa ilmiömäisessä vireessä. Jokainen miehistä nappasi toisessa kartassa yli 20 tappoa.
Ottelun kolmas kartta Inferno oli edellisiä tiukempi, mutta myös kolmannessa kartassa ottelun hallitseva osapuoli oli kotiyleisön suosikki Liquid, joka oli johdossa koko kartan ajan. Team Liquid on pelannut viime aikoina erinomaista terroristipuolta Inferno-kartassa ja sama tahti jatkui myös Chicagon finaalissa. Liquid ryösti suomalaisilta kymmenen kierrosvoittoa omalla hyökkäyspuolellaan ja lähti toiselle puoliajalle turvallisessa johdossa. ENCE viritteli kolmannen kartan toisella puoliskolla kovan takaa-ajon päälle ja peli alkoi näyttää jo paremmalta. Suomalaiset pääsivät kartan lopussa jo yhden kierrosvoiton päähän ja ottelun viimeisellä kierroksella ENCE:llä oli mahdollisuus viedä peli jatkoajalle. ENCE:n koneen diesel hyrähti käyntiin kuitenkin liian myöhään ja Team Liquid hoiti viimeisen kierroksen nimiinsä. Mestaruuden ratkaissut kolmas kartta päättyi Liquidille erin 14-16.
ENCE:n parhaimmat osujat finaalissa olivat ”Aerial” sekä ”allu”. ”Aerial” saalisti finaalissa kolmen kartan aikana yhteensä 44 tappoa ja ”allu” onnistui vihollisen kaatamisessa 43 kertaa. Team Liquidin ylivoimaisesti kovin ampuja sunnuntain finaalissa ja myös koko turnauksessa oli Jonathan ”EliGE” Jablonowski, joka onnistui sunnuntaina ENCE-pelaajien tappamisessa peräti 73 kertaa. Mestaruuden voittamisen lisäksi ”EliGE” palkittiin turnauksen arvokkaimman pelaajan palkinnolla.
ENCE ei saanut kolmannen kartan loppua lukuunottamatta finaalissa mitään aikaan ja nöyryytys on paras sana kuvaamaan sunnuntain finaalia. Tappion syynä ei ollut ENCE:n huonous, vaan ennemminkin Liquidin hyvyys. Liquidin osumatarkkuus ottelussa oli täysin ylivoimaista suomalaisiin verrattuna ja se oli suurin syy siihen miksi Pohjois-Amerikan pojat nostelivat mestaruuslautasta kohti United Centerin kattoa. Kuluneen viikonlopun aikana Team Liquid osoitti myös sen miksi se on tällä hetkellä maailman paras joukkue.
Chicagon turnaus oli ENCE:n viimeinen esiintyminen kilpakentillä ennen syyskuun Major-turnausta. ENCE jää puolentoista kuukauden mittaiselle kilpailutauolle, josta pelaajat käyttävät kaksi viikkoa pelkkään lomailuun ja loman aikana pelaaminen on organisaation toimesta kielletty. Lopun kilpailutauon ajan ENCE harjoittelee kovalla tahdilla. Tauon aikana ENCE:n pitää parantaa peliään etenkin suomalaisille heikoissa kartoissa, kuten Overpassissa ja Infernossa. Myös viime aikoina heikosti menneeseen Mirageen on keksittävä jotain uutta, mikäli ENCE aikoo taistella Major-turnauksen voitosta.
Artikkelikuva: Copyright: ESL [Helena Kristiansson]
-Miska Peltoniemi