Urheiluhullut siirtävät katseensa eurofutiskauden päätyttyä jo hyvässä vauhdissa oleviin suomen jalkapallosarjoihin ja viikoittaisen katsauksen kohteena ovat tulevan viikon aikana pelattavat Veikkausliigan sekä Ykkösen ottelut. Veikkausliigaa on ehditty jo pelata lähes kymmenen kierroksen verran, kun Ykkösessä käynnistyy viikonloppuna viides kierros. Lue kierrosennakko ja todennäköisyysarviot jokaiseen otteluun!
KuPS – Ilves
KuPSin kausi on alkanut haasteellisesti ja viime kauden pronssimitalistin pelistä on puuttunut kenttätasapaino. Hyökkäyksessä on ollut tehottomuutta ja samalla puolustuksessa on sattunut virheitä, mutta myös epäonnisia tilanteita. Viime kierroksella joukkue hävisi vieraissa sarjakärki FC Interin vieraana 1-0 lukemin ja varsinkin KuPSin tasoitusmaalin hylätty paitsiotuomio aiheutti jälkipelejä. Ilveksen kausi on toistaiseksi sujunut loistavasti, sillä se ei ole ensimmäisestä kahdeksasta ottelusta hävinnyt vielä ainuttakaan ja päästänyt vasta yhden maalin omiin. Viime viikolla joukkue eteni vielä Suomen Cupin loppuotteluun, jossa se kohtaa myös sarjassa viime kierroksella vastaan asettuneen IFK Mariehamnin. Joukkueiden välinen sarjaottelu päättyi tasan, kun Ilves joutui hallinastaan huolimatta tyytymään 0-0 tasapeliin siipirikoista IFK:ta vastaan.
Ennusteemme mukaan Ilves on ottelussa 43% suosikki, tasapelin toteutuessa 29% ja vierasvoitto 28% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää hieman sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.30 maaliin.
HIFK – FC Inter
HIFK:n kausi on alkanut odotuksiin nähden hyvin, sillä kauden alla joukkue listattiin monen eri tahon toimesta suurimmaksi putoaja kandidaatiksi. Se on kuitenkin pystynyt ottamaan muutaman tärkeän voiton juurikin pääkaupunkiseudun paikallisotteluista HJK:ta sekä Honkaa vastaan. Myös uusi ulkomaalaisomistajuus on herättänyt hämminkiä viime viikkoina joukkueen ympärillä, mutta peliesityksiin omistajuusvaihdoksilla ei luonnollisesti ole ollut merkitystä. Viime kierroksella joukkue pelasi 1-1 tasapelin toisen sarjanousijan eli KPV:n vieraana ja tasapeli oli ottelusta hyvinkin oikeudenmukainen lopputulos. FC Inter on ollut alkukauden paras joukkue millä tahansa mittarilla mitattuna. Jose Riveiron kädenjälki on näkynyt joukkueen taktisessa kehittymisessä ja varsinkin täksi kaudeksi turkulaisten riveihin siirtynyt Filip Valencic yhdessä Timo Furuholmin ja Mika Ojalan kanssa ovat olleet täysi pitelemätön kolmikko kauden ensimmäisissä otteluissa.
Ennusteemme mukaan FC Inter on ottelussa noin 52% vierassuosikki, tasapelin toteutuessa 27% ja kotivoitto 21% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo on lähellä sarjan keskiarvoa – ennusteemme mukaan noin 2.50 maalia.
RoPS – SJK
Viime kauden hopeamitalisti RoPSin alkukausi on sujunut nihkeästi ja vaikeuksia osattiin ennustaa jo ennen kauden alkua laadultaan sekä laajuudeltaan heikentyneen pelaajamateriaalin ansiosta. Tällä viikolla saatiin kuulla myös yllättäviä uutisia, kun RoPSin päävalmentajana kovaa jälkeä tehnyt Toni Koskela siirtyi yllättäen HJK:n päävalmentajaksi. Viime kierroksella RoPS otti ansaitun 1-0 voiton VPS:n vieraana, mutta paljon on Rovaniemeläisillä vielä töitä tehtävänä, jotta peliesityksiin saadaan tasaisuutta. SJK:n kausi on alkanut kohtalaisesti ja tälle kaudelle tehdyt hankinnat ovat pikkuhiljaa ottaneet paikkansa joukkueessa. Sarjasijoitus on kahdeksan pelatun ottelun jälkeen neljäs, mikä ei täysin kuvaa joukkueen peliesityksiä. Viime kierroksella se hävisi kotonaan Hongalle 2-1 lukemin ja varsin kirvelevän tappiosta teki Hongan lisäajalla syntynyt voittomaali.
Ennusteemme mukaan SJK on ottelussa 36% vierassuosikki, tasapelin toteutuessa 32% ja kotivoitto niin ikää 32% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää selvästi sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.00 maaliin.
AC Kajaani – KTP
AC Kajaani on jälleen kerran uudistunut pelaajistoltaan valtavasti uuden kauden alla ja tulokset ovat alkukaudesta olleet juuri sen näköisiä, että joukkue on pelannut yhdessä vain lyhyen preseasonin ajan. Viime kierroksella se hävisi TPS:n vieraana ansaitusti 1-0 lukemin. Merkittävää ottelussa oli Kajaanin kannalta negatiivisessa mielessä toppari Pessahanan vakavalta näyttänyt loukkaantuminen, joka voi pitää miehen sivussa peleistä koko loppukauden. KTP on saanut alkukauden vaikeuksien jälkeen peliään parempiin uomiin ja viime kierroksella se tasasi kotikentällään pisteet Jaroa vastaan 2-2 lukemin vauhdikkaassa ottelussa. Aleksi Pahakasalon sekä Kalle Multasen pelivireen löytyminen on avainasemassa jos kotkalaiset meinaavat menestyä ja ennen kautta puhuttiin jopa nousutavoitteista.
Ennusteemme mukaan KTP on ottelussa marginaalinen 37% suosikki, tasapelin toteutuessa 29% ja kotivoitto 34% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää hieman sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.70 maaliin.
AC Oulu – TPS
AC Oulu on aloittanut kautensa odotetun vahvasti ja saldona on neljästä ensimmäisestä ottelusta kolme voittoa, yksi tasapeli, kuusi tehtyä maalia eikä ainuttakaan maalia omaan verkkoon. Viime kierroksella Oulu kaatoi vieraissa TPV:n 3-0 lukemin. TPS:n saldo on sarjapisteiden osalta identtinen, mutta omissa on soinut kahdesti ja vain viidesti joukkue on onnistunut maalinteossa. TPS voitti viime kierroksella kotonaan AC Kajaanin 1-0 lukemin. Kumpikin joukkue on ennen kautta ilmoittanut tavoitteekseen nousta Veikkausliigaan ja varsinkin Oulussa panostukset ovat myös olleet kovia pelaajamarkkinoilla.
AC Oulu on ottelussa 45% suosikki, tasapelin toteutuessa 33% ja vierasvoitto 22% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää selvästi sarjan keskiarvon alapuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.50 maaliin.
FF Jaro – Haka
Jaro on aloittanut kautensa tuloksellisesti hyvin, mutta kuitenkin monien ennakko-odotusten mukaisesti, kun se on neljästä ensimmäisestä ottelustaan voittanut kaksi ja pelannut kaksi tasan. Viime kierroksella Jaro tasasi pisteet KTP:n vieraana 2-2 lukemin. Haka on tällä hetkellä Oulun kanssa sarjan jaetulla piikkipaikalla kymmenellä sarjapisteellään ja myös Valkeakoskella uskotaan vahvasti sarjanousuun päävalmentaja Teemu Tainion johdolla. Viime kierroksella Haka murskasi kotonaan MyPan peräti 6-1 lukemin.
Ennusteemme mukaan Jaro on ottelussa 39% suosikki, tasapelin toteutuessa 30% ja vierasvoitto 31% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää selvästi sarjan keskiarvon alapuolelle ennusteemme mukaan noin 2.40 maaliin.
MuSa – MyPa
MuSa nousi täksi kaudeksi Ykköseen ja on aloittanut kautensa kohtalaisesti, kun neljän pelatun ottelun jälkeen sarjapisteitä on kertynyt viisi. Oman tasoisia joukkueitaan AC Kajaania sekä TPV:tä vastaan MuSa selviytyi hyvin, mutta viime kierroksella vierasottelu Hakaa vastaan raja tuli vastaan ja isännät olivat parempia 6-1 lukemin. MyPa on aloittanut kautensa katastrofaalisesti ja monen ennakkokäsitykset joukkueen tasosta on saanut vahvistuksen. Neljästä pelaamastaan ottelusta se on hävinnyt jokaisen ja maaliero on kymmenen maalia miinuksella. Viime kierroksella Ekenäs löylytti Myllykoskelaisia 7-2 lukemin, joka ei varmasti helpota tähän otteluun valmistautumista.
Ennusteemme mukaan MuSa on ottelussa 62% suosikki, tasapelin toteutuessa 26% ja vierasvoitto 12% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo jää hieman sarjan keskiarvon alapuolelle -ennusteemme mukaan noin 2.80 maaliin.
HJK – KPV
HJK:n alkukausi on ollut sen standardeihin nähden farssi, kun joukkue on tällä hetkellä kymmenen pelaamansa ottelun jälkeen juurikin kymmenennellä sijalla. Viime kierroksella HJK kärsi ruman 3-0 vierastappion FC Lahtea vastaan ja tämä näkyi myös seurajohdon liikkeissä, kun keskiviikkona ilmoitettiin Mika Lehkosuon saaneen potkut ja tilalle tulleen palkatuksi RoPSin päävalmentaja Toni Koskela. Röyhkeä veto kertoo HJK:n hegemonia-asemasta Suomen jalkapallokentillä ja sen ollessa uhattuna täytyy reagoida. Sarjanousija KPV:n alkukausi on ollut haasteellinen sen joutuessa pelaamaan kauden avausottelunsa evakossa Kokkolan keskuskentän heikon kunnon vuoksi. Nyt paluu kotikentälle on tehty, mutta kauden avausvoittoa metsästetään edelleen. Viime kierroksella joukkue tasasi pisteet kotonaan HIFK:ta vastaan 1-1 lukemin mikä kuvasi hyvin myös ottelun pelitapahtumia.
Ennusteemme mukaan HJK on ottelussa noin 71% suosikki, tasapelin toteutuessa 20% ja vierasvoitto 9% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo nousee hieman sarjan keskiarvon yläpuolelle – ennusteemme mukaan noin 2.60 maaliin.
IFK Marienhamn – VPS
IFK on ollut yksi tämän kauden kiinnostavimmista joukkueista Veikkausliigassa ja pelin taso on ollut myös vakuuttavaa viime kauden heikkoon tulokseen nähden. Uudet hankinnat ovat löytäneet nopeasti roolinsa mistä kertoo myös paikka Suomen Cupin loppuottelussa. Viime kierroksella se taisteli hyvin 0-0 tasapelin Ilveksen vieraana, vaikka kokoonpanosta puuttui useampi joukkueen avainpelaajista. Mm. suomeen palannut Daniel Sjölund. VPS alkukausi on ollut suoraa sanottua tuttua tutumpaakin vaasalaista laatua ja joukkue on tällä hetkellä sarjassa toiseksi viimeisenä. Viime kierroksella se hävisi kotonaan RoPSille 1-0 ja ottelua edelsi Suomen Cupin välierä juurikin IFK Mariehamnia vastaan, joka päättyi saarelaisten vierasvoittoon 3-1 lukemin.
Ennusteemme mukaan IFKM on ottelussa kotikentällään 66% suosikki, tasapelin toteutuessa 20% ja vierasvoitto 14% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo nousee selvästi sarjan keskiarvon yläpuolelle ennusteemme mukaan noin 3.00 maaliin.
FC Honka – FC Lahti
Honka on aloittanut kautensa odotetun vahvasti vaikka uudet hankinnat eivät vielä olekaan täysin integroituneet joukkueen tekemiseen. Kahdeksan pelatun ottelun jälkeen sarjasijoitus on kolmas ja sarjapisteitä kertynyt 14. Viime kierroksella se otti tärkeät kolme pistettä SJK:n vieraana, kun Mikko Sumusalo onnistui maalinteossa ottelun 87 minuutilla Hongan 2-1 voittoon päättyneessä ottelussa. FC Lahden pelaajisto on vaihtunut rajusti viime kauteen nähden ja kauden alku on ollut peliesityksiltään vaihteleva. Viime kierroksella se otti kuitenkin upean 3-0 voiton kotikentällään itse hallitsevasta mestarista eli Helsingin Jalkapalloklubista.
Ennusteemme mukaan FC Honka on ottelussa kotikentällään 65% suosikki, tasapelin toteutuessa 21% ja vierasvoitto 14% todennäköisyydellä. Ottelun maaliodotusarvo nousee hieman sarjan keskiarvon yläpuolelle ennusteemme mukaan noin 2.60 maaliin.